081207


Ikkunatähden kaava

 

Nyt verestetään koulumuistoja! Matematiikka on kivaa. Luulin aikoinani, etten ainakaan trigonometriaa ikinä mihinkään tarvitse, mutta sitten halusin nukkekotiini ikkunatähden ja siinähän sitä oltiin, hypotenuusan pauloissa taas.

 

Tämän matemaattisen kaavan avulla pystyt piirtämään kaavan mihinkä tahansa kolmiulotteiseen tähteen. Luultavasti! En ole nimittäin testannut kaavaa käytännössä. Tarjoan sille, joka sen tekee ja ensimmäisenä ehtii ilmoittaa asiasta minulle, tuopin, ja toisenkin tuopin, jos kaava ei toiminut.

 

1. Piirrä haluamasi kaltainen ja kokoinen tähti. Tämä olisi ikkunatähtesi, jos se lytistettäisiin litteäksi. Piirrä ensin tähden keskipiste, josta harppia apuna käyttäen ympyrä sinne, minne tähden sakarat tulevat. Käytä sakaroiden teossa apuna asteviivainta. Esim. jos teet viisisakaraisen, jaa ympyrän asteluku 360 viidellä, niin saat yhden sakaran tarvitseman asteluvun. Jaa se puoliksi, ja saat tähden sakaran keskiviivan eli ”harjan” paikan. Piirrä tähti. Sakarat voivat olla samanlaisia, tai eri kokoisia, mutta silloin kaavaa on sovellettava erikseen eri sakarakokoihin. Kannattaa ehkä aloittaa tähdellä, jossa on vain yhdenkokoisia sakaroita.

2. Mittaa sakaran kärjen etäisyys tähden keskipisteestä. Tämä mitta on "a".

3. Mittaa sakaroiden yhtymäkohdan etäisyys keskipisteestä. Tämä mitta on "b".

4. Mittaa sakaran kylki. Tämä mitta on "c".

5. Määrittele, kuinka paksu haluat tähden olevan keskikohdaltaan. Mitä paksumpi, sen enemmän tilaa sisälle tulevalla polttimolla on. Mitä ohuempi, sen sirompi tähti. Olen käyttänyt tähdissäni riisipolttimoa, ja silloin on riittänyt tähden paksuudeksi noin 9-10 mm. Ota tähdenkaavan korkeusmitaksi puolet paksuudesta. Tämä mitta on ”p”.

6. Laske mitat "x" eli sakaran harja ja "y" eli sakaran notko (yhtymäsauma seuraavaan sakaraan). Käytä seuraavia kaavoja:

x = √(a2+p2)

y = √(b2+p2)

7. Nyt voit piirtää yhden sakaran kaavan. Piirrä tyhjään kohtaan paperia suora viiva, jonka pituus on x. Merkitse viivan toinen pää kirjaimella k, tämä on tähden keskipiste. Piirrä harpilla k-piste keskipisteenä ympyränkaari, jonka säde on y. Piirrä suoran viivan toinen pää keskipisteenä ympyränkaari, jonka säde on c. Piirrä tähdensakaran kyljet viivan molemmista päistä näiden ympyränkaarien leikkauspisteisiin.

8. Asettele sakaroita vierekkäin niin, että tulee puolikas tähdenpuolisko (jos sakaroita on pariton määrä, puoliskon toiseen puolikkaaseen tulee tietenkin yksi sakara vähemmän kuin toiseen). Lisää liimausvarat - katso piirroksen tähtikaavasta, millaisiksi liimausvarat suurin piirtein kannattaa tehdä. Piirrä toistakin tähdenpuoliskoa varten samat osat, ja voit aloittaa tähden kokoamisen!

 

Katso piirrokset, jotka selventävät asiaa:

http://nukkekoti.pbwiki.com/f/kuviot.jpg

 

Jos oman kaavan piirtäminen ei inspaa, voit käyttää valmiita tähdenkaavojani, joissa on pientä tähteä (halk. noin 35 mm) ja vähän isompaa (noin 39 mm):

http://nukkekoti.pbwiki.com/f/parannettutahti.pdf

Lataa itsellesi tähden askarteluohje:

http://nukkekoti.pbwiki.com/f/Paperit%C3%A4hti%20ikkunaan.pdf

 

Hyviä joulunalusaskarteluja toivoen, ja tänään 41 v. täyttäen

Riikamaria Paakkunainen

 

Paljon onnea synttärisankarille! -Ja kiitos askarteluohjeesta :) t. Sanna

 

Onnea Riika! Ja kiitos noista tähdistä ja ohjeista. Pidän siitä kovasti, nytpä yritänkin tehdä kullanvärisen tähden!

Marja

 

Tästä tulikin oikea pähkinä purtavaksi. Heti nousi mieliteko tehdä ohuesta metallilevystä tähti, jossa joka toinen sakara lyhyempi ja joka toinen pitempi. Lienee syytä harjoitella paperilla ja samanmittaisilla sakaroilla tottavie... Minä kyllä nostan hattua tuon kaavan kehittämisestä!!!! ja kiitän kumartaen sen sekä ohjeen jakamisesta!!! ja mainiota syntymäpäivää toivotan! t.Hanna

 

Synttärionnittelut RIIKALLE ja kiitokset hienosta ohjeesta. siis t. raija

 

Kiitos Riika mielenkiintoisesta ohjeesta, pitääpä kokeilla joskus ajan kanssa. Myöhästyneet synttärihalit, jj

 

Onnea Riika näin myöhästyneenä. Joskus vielä kokeilen tuota ohjetta, mutta ensimmäiseksi nousi karvat pystyyn kun näin sanat trigonometria ja hypotenuusa! Eija